Tässä kokemuksia La Gomeralla patikoinnista 10.-17.1.2015 (La Gomera on Teneriffasta 30 km länteen). Blogi-ideologian vastaisesti kokoan tähän artikkeliin kaikki La Gomeraa koskevat retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa.
(Muita kirjoittamiani Atlantin patikointiartikkeleita: Gran Canaria, Teneriffa, Azorien São Miguel, Azorien keskisaaret.)
Aloitetaan.
Käytin patikoidessa Paddy Dillonin kirjoittamaa Walking on La Gomera and El Hierro -kirjaa vuodelta 2011, jota varauksella suosittelen – varauksella siksi, että turisti-infosta saa ilmaiseksi niin hyviä karttoja, ettei kirjaa tule juuri avatuksi. Ei kirja silti tarpeeton ole, sillä eri reittien korkeuserot ja aika-arviot helpottavat suunnittelua – samoin tieto miten pääsee reitin alkupisteeseen ja lopusta pois (yleensä bussilla). Kaikki kirjan reitit ovat käveltävissä yhdessä päivässä.
Kerrataan perusasiat.
Suoria lentoja ulkomailta La Gomeralle ei ole. Lento varataan Teneriffalle, josta La Gomeralle matkustetaan edelleen paikallislennolla tai laivalla. Teneriffalla on kaksi lentokenttää, joista eteläinen on kätevämpi, jos haluaa jatkaa laivalla La Gomeralle (paikallisbussit kulkevat 2 kertaa tunnissa lentokentältä Los Christianosiin).
Laivaliikenne Teneriffan (Los Christianos) ja La Gomeran (San Sebastian) välillä kulkee 4 kertaa päivässä. Käytin Fred Olsen -yhtiön laivoja, jotka liikennöivät myös muiden saarten välejä. Matka kestää 50 minuuttia ja hinta 34 euroa yhteen suuntaan (viimeinen laiva klo 19). Toinen laivayhtiö on Armas, jonka hinnat ovat hiukan halvemmat.
Retkikaasu ostetaan espanjankielisissä maissa rautakaupasta (ferreteria). Käytän puhkaistavaa 190 gramman panosta, joita myydään ympäri maailman (muitakin retkikaasuja olisi ollut tarjolla). Kattilat sun muut ateriointivälineet tuon Suomesta.
Retkiruoaksi kaupasta saa säilykkeitä (mm. monia kelpo lihapullalaatuja), riisiä, pätkittyä spagettia, puurohiutaleita. Jos joku ihmettelee, että mainitsen tästä, niin voin kertoa, että esim. Etelä-Amerikassa kaupoista ei lihasäilykkeitä saa — La Gomeralla ei onneksi tarvitse turvautua tonnikalaan.
Vettä ei voi juoda hanasta vaan se on keitettävä tai ostettava pullovettä. La Gomeralla on joissakin paikoissa lähteitä (ainakin Chorros de Epina) ja mahdollisesti juotavia vuoripuroja, mutta niin harvassa, ettei niihin voi luottaa. Niinpä retkellä vesi on kannettava repussa. Mainitsemisen arvoinen poikkeus on El Cedron leirintäalue, jossa on kirkasvetinen vuoripuro.
Bussireitistö on La Gomeralla niukka mutta riittävä. Joka paikassa jaeltavassa aikatauluvihossa on 7 reittiä, jotka kattavat koko pienen saaren (saari mahtuu 25 x 25 km neliöön). Pääkaupunki San Sebastianista pääsee joka paikkaan yhdellä bussilla, mutta vielä kätevämpää on majoittua saaren keskelle, jossa patikointipolut ovat heti vieressä. GuaguaGomera-yhtiön reitit ja aikataulut löytyvät tästä.
Aurinko pysyttelee La Gomeralla horisontin yläpuolella tammikuussa 10 ja puoli tuntia (klo 8:00-18:30). Pimeä tulee nopeasti. Kiitän GPS-paikannintani, joka kertoo montako tuntia on auringonlaskuun.
Leirintäalueita La Gomeralla on yksi, Camping La Vista El Cedrossa. Se ei ole kovin kätevässä paikassa vaan kaukana bussireitistöistä – niinpä en asunut siellä, mutta patikoin kerran läpi. Alla kuva El Cedrosta – vastaavia taukopaikkoja on monissa polkujen risteyskohdissa muutenkin.
Patikointireitit ovat La Gomeralla selkeitä, muodostaen koko saaren kattavan verkoston – tämä on merkittävä ero Teneriffaan ja Gran Canariaan, joissa vastaavaa polkuverkostoa ei ole, vaan reitit ovat enimmäkseen yksittäisiä.
Polkujen tärkeissä risteyskohdissa on viittoja.
La Gomeran pääkaupungin San Sebastianin turisti-infosta saa erikseen pyytämällä kartan, jossa on kaikki vaelluspolut numeroituna. Kun karttaa ja viittoja seuraa rinnakkain, eksymään ei pääse (karttaan on merkitty myös bussipysäkit, esim. alla Las Hayasista itään).
Takaisin viittoihin. Reitistöjä on rinnakkain kaksi ja kylttejäkin erilaisia, vihreä (paikallisreitit, Ruta NN) ja punainen (pääreitit, kuva alla, GR NNN).
GR 132 kiertää koko saaren. GR-reittejä voi tarkastella myös netissä: GR131, GR132.
Jos polun mutkassa ei näy kylttiä, kannattaa etsiä katseellaan värikoodeja – paitsi punaisia ne voivat olla myös vihreitä tai keltaisia.
Alla ”the path continues this way”.
Reitistöjen keskeisissä pisteissä (taukopaikoilla) on infotauluja.
Tauluissa on kartta (”you are here” hyvin merkittynä) sekä usein jonkin keskeisen reitin korkeuskäyrä.
Vaelluskengät vai lenkkarit? Otin mukaan kahdet lenkkarit ja valinta oli hyvä, kun sadetta tuli vain 2 päivänä. Moni muu käytti raskaampia vaelluskenkiä eikä sekään huono valinta ole.
Polkuni satelliittikuvan päällä.
Sitten patikoimaan. Kerron reiteistä, joita kävelin, mutta kukin valitkoon omat reittinsä.
Lauantaina 10.1.2015
.. lähdin GR132-reitille pääkaupunki San Sebastianista Playa Santiagoon – bussia en tarvinnut, sillä olin majoittunut kaupungin keskustaan. 20 minuutin kuluttua maisema San Sebastianin yli, taustalla Teide-tulivuori (Teneriffalla).
Polkujuoksijat ohittivat minut toisinaan.
Maisema Playa de la Guanchalle on reitin upein. Sen saavuttaa reilussa tunnissa. Poseerausta.
Reitti laskeutuu meren tasolle. Playa de la Guancha on villitelttailijoiden suosiossa. Telttailla saa rauhassa. Lyhin reitti perille on juuri se, jonka olin kulkenut.
Reitti koukkaa sisämaahan ja palaa takaisin rannikolle El Cabriton pieneen hotellikylään. Turistit tulevat sinne laivalla, sillä tieyhteys on olematon tai kehno.
La Gomeran rannikko on niin rikkonainen, ettei rantaviivaa seuraavia teitä ole. Rantakylien väliset tiet kulkevat järjestään saaren keskustan kautta.
Reitti jatkui takaisin sisämaahan. Löysin varjon hylätystä Moralesin kylästä, jossa pidin ateriatauon.
Kylä maastoutuu maastoon.
Reitti ei tarjonnut enää ihmeellisiä näkymiä, niin kiirehdin Playa Santiagon ylemmälle bussipysäkille. Näkymä alas.
Palasin bussilla San Sebastianiin.
Sunnuntaina 11.1.2015
.. menin Arureen klo 10:30 bussilla, sillä aiempia busseja ei ole. Aruressa on kaunis näköalatasanne kohti merta, mutta päivä oli utuinen.
Utu oli ymmärtääkseni siroccoa [Wikipedia], siis Saharasta tuulen mukana lentävää hienojakoista hiekkaa. Wikipedia-artikkelin mukaan hiekkapöly voi aiheuttaa ihmisille terveyshaittoja. Ainakaan (näin vähäisenä?) se ei vaikuta hengittämiseen mitenkään.
Jos eilen olin saanut kävellä paahteessa yksin, tällä polulla oli paljon ihmisiä ja vuohia.
Huippunäkymä tulee vastaan 600 metriä Valle Gran Reyn lomakaupungin yläpuolella. Paikalla oli paljon alhaalta nousseita patikoijia, vaikkei heitä minun kuvissa näy.
Laskeutuminen alas..
.. kohti Valle Gran Reytä.
Lopetin retken Valle Gran Reyhyn, jossa tapasin La Gomeralla lomailevan tuttavaperheen. Näkymä ylös vuorelle.
Palasin bussilla San Sebastianiin.
Maanantaina 12.1.2015
.. lähdin San Sebastianista sillä ainoalla aikaisella bussilla, joka on tarjolla. Klo 7 lähtevä bussi menee Playa Santiagoon. Jäin pois Perazassa 950 metrin korkeudessa. Koska aurinko nousee vasta klo 8, odottelin ensin puoli tuntia pimeässä.
Valoa odotellessa veistin itselleni vaellussauvan. Tie on lähellä, mutta patikointireitti väistää sen kulkien miellyttävästi eksoottisissa maisemissa.
Sitten Roque de Agando [Wikipedia], La Gomeran huomattavin yksittäinen huippu.
Liitän kuvan myöhemmältä päivältä, kun Agando kylpi auringossa.
Huipun komeutta häiritsee vierestä kulkeva tie.
Yllä olevasta kuvasta käy ilmi La Gomeran vaelluspolkujen tyylikkyys. Liikenteen seassa ei tarvitse tallustaa edes tässä, koska kävelijälle on rakennettu tien viereen patikointikaista.
Roque de Agando toisesta suunnasta. Tämäkin on utuinen päivä, siroccoa.
La Gomera on vulkaanisessa mielessä kuollut. Kraatereita saati kuumia lähteitä ei ole, mutta vanhoja tulivuoren ytimiä on. Sellainen on myös Roque de Agando, joka oli muinoin tulivuoren pääpurkauskanava.
Samanlaisia huippuja eli purkauskanavia on maastossa muitakin. Nuo pienet vuoret ovat siis kovinta mahdollista laavaa, joiden ympäriltä miljoonien vuosien eroosio on kuluttanut muun tulivuoren pois.
Jatkoin alamäkeen kohti Hermiguaa metsässä kävellen. Silloin tällöin tulee kyltti näköalapaikalle. Metsästä avautuu näköala laaksoon.
Tuolla laakson keskelläkin on yksi vanhan tulivuoren terävä purkauskanava.
Roque de San Pedro.
Palasin Hermiguasta bussilla San Sebastianiin.
Tiistaina 13.1.2015
.. otin jälleen klo 7 aamubussin Perazaan. Kun alkureitti oli eiliseltä tuttu, kävelin vain nopeasti saaren keskelle Pajariton bussipysäkille, joka on monen vaellusreitin kulmapiste. Tavoite oli huiputtaa tuttavaperheen kanssa Garajonay, La Gomeran korkein vuori.
Metsä oli palanut kuulemma 1,5 vuotta sitten. Nyt sitä raivattiin.
La Gomeran komeat metsämiehet tykkäävät poseerata.
Garajonayn huippu, 1487 metriä, on helppo saavuttaa.
Paljastettakoon tässä, että tein joka päivä kuvausprojektia Connecting big and small – otetaan kuvia, jossa ihmiset eri etäisyyksillä (ja siis suuri- ja pienikokoisina) näennäisesti vuorovaikuttavat keskenään. Tuttavaperhe (Matti ja Susanna sekä tyttärensä Raita) olivat täysillä mukana.
Yritimme ensin Garajonayn huipulla, muttei siitä mitään tullut, kun ihmisiä toikkaroi ympärillä.
Siirryimme huipun sivuun, jossa tuli täysosuma (yritys numero 23).
Muitakin kuvia aiheesta Connecting big and small minulla on, mutta siitä kirjoitan toisen artikkelin. Tässä yhteydessä vain lämmin kiitos Matille, Susannalle ja Raidalle!
Keskiviikkona 14.1.2015
.. otin klo 10:30 bussin Hermiguaan, johon olin 2 päivää sitten lopettanut. Roque de San Pedro alhaalta nähtynä.
Suuntasin itään kohti rannikkoa. Tuulen suunta oli vaihtunut. Taivas oli kirkas eikä täynnä Saharan utua. Ulappa ja sen takainen Teneriffa näkyivät ensi kertaa selkeästi.
Toinen versio.
Tuo kuva nostaa esiin matemaattisen puoleni. Koska 30 km etäisyydellä oleva 1 km korkuinen Teneriffan rannikko näyttää minuun verrattuna olevan 50 cm korkuinen, siitä seuraa, että kameran etäisyys on minusta 30 km / 1 km * 50 cm = 15 metriä.
Näitä merinäkymiä ei löydä Suomesta. Playa de la Caleta.
Toinen näkökulma Playa de la Caletaan. Alhaalla on turistien suosima ranta.
Näitä kuvia katsellessa voin kiittää La Gomeran vaelluspolkujen laatua. Viitoituksia olen kehunut jo aiemmin – nyt kehun sitä, että reitit ovat miltei järjestään 1,5 metriä leveitä ja helppokulkuisia. Vähänkin kalteviin paikkoihin on kivetty portaat.
Kävelin takaisin Hermiguaan ja jatkoin bussilla San Sebastianiin. Pakkasin tavarat ja muutin saaren keskelle Las Hayasiin pieneen hostelliin.
Torstaina 15.1.2015
.. lähdin aamulla liikkeelle Las Hayasista kohti Las Crecesin metsiä, jotka ovat visuaalisesti upeita (artikkelin alussa oleva kuva on täältä). Polut muodostavat käytäviä, joiden kattona ovat molemmilta puolilta päälle kaartuvat latvaoksat.
Metsät, onhan niitä nähty, ajattelee suomalainen. Mutta La Gomeran metsät ovat jotain erityistä. Aikoinaan laakeripuumetsät peittivät koko Välimeren alueen. Puut kaadettiin ja eroosio vaikutti niin, ettei uusia metsiä kasva koskaan. Muilla Kanariansaarilla maaperä on vulkaanista, metsät pieniä ja paikallisia.
La Gomeran laakeripuumetsät ovat laajoja. Saaren keskellä sijaitseva Garajonayn kansallispuisto on täynnä metsää, alkuperäistä metsää – ja sen huomaa.
Tällainen oli koko Etelä-Eurooppa muinoin. La Gomeralla sitä voi yhä käydä aistimassa.
Kävelin lopulta ulos metsästä. Kohteeksi otin Santa Claran näköalapaikan. Tärkeysjärjestys ilmenee seuraavastakin kuvasta: Vaelluspolku on numero yksi. Vaikka talot ovat heti rinteen vieressä, polku mahtuu leveänä ja helppokulkuisena väliin.
Palmumaisemaa.
Tämä patikointireitti kulkee noin 700 metrin korkeudessa. Alhaalla oleva Guillaman kylä tyrskyineen on huikean nätti.
Perinteinen elinkeino guillamalaisille on simpukoiden keräys ja myynti. Alla sama kylä Santa Claran näköalapaikalta.
En ole kiinnostunut GPS-paikantimesta. Anna ruokaa.
Pidin Santa Clarassa evästelytaukoa. Santa Claran kissat eivät saaneet minulta mitään.
Jatkoin kohti Vallehermoson kaupunkia. Romahtanut polku on harvinainen näky La Gomeralla.
Joku tuonkin palmun on siistinyt, jotta vaeltaja pääsee helpommin ohi.
Vallehermoso alkaa näkyä..
.. ja on oikein söötti asettuessaan värikkäänä maisemaan, jonka jylhyydestä nauttii.
Toki tännekin täysmittainen jalkapallokenttä mahtuu.
Palasin bussilla San Sebastianiin, josta toisella bussilla klo 22 Las Hayasin hostellille.
Perjantaina 16.1.2015
.. kävelin Las Hayasista Arureen, jossa olin käynyt jo 5 päivää aiemmin. Jälleen yksi näköalapaikka (useille näköalapaikoille pääsee autolla, niin tännekin).
Selkeä keli. Ensi kertaa näkyi La Palma, saari 60 km La Gomerasta koilliseen.
Vuohieste (taustalla toinen naapurisaari El Hierro, La Gomerasta 60 km lounaaseen).
Voin suositella vuohenmaitoa, hyvää palautusjuomaa!
Sama näköalatasanne kuin 5 päivää sitten.
Laajempi näkymä (taustalla La Palma).
Las Hayasissa ei ole kauppaa. Niinpä ostin Aruren kaupasta reppuuni mitä tarvitsin.
Hyppäsin Aruressa bussiin, jonka kyydissä oli myös Valle Gran Reyssä lomaileva tuttavaperhe. Jälleen menimme Las Crecesin mahtaviin metsiin. Uusi polku, paksummat puut.
Haarakkaat puut.
Nämä metsät ovat kosteita, viileitä (lämpötila +10ºC) ja hämäriä. Kameran valotusaika pitenee, liikkuva ihminen jää epätarkaksi.
Huomatkaa tolppa kuvan oikeassa laidassa! Tolppia on metsä täynnä.
Se on QR-koodi eli ruutukoodi. Tuosta jos ottaisi älykännykällä kuvan, niin saisi tietoa luonnosta eli siitä, mitä näkyy ympärillämme juuri tässä. (Emme yrittäneet – kiitän kuitenkin La Gomeran polunrakentajien nykyaikaisuutta.)
Reissu päättyi bussipysäkille..
.. jonka jälkeen kävelin kaatosateessa takaisin Las Hayasin hostellille.
Lauantai 17.1.2015
.. oli viimeinen patikointipäiväni. Matkustin aamubussilla San Sebastianiin, buukkasin itseni viimeiseksi yöksi uuteen hotelliin ja jatkobussilla jälleen Hermiguaan. Hmm, jostain tuolta se patikointireitti nousee vuoren päälle.
Jälleen reitti löytyy hyvillä viitoituksilla. Nousu on alkanut. Tuolla alhaalla päätiellä olin äsken.
Yhä ylemmäs.
Ja ylemmäs.
Melkein ylhäällä. Teneriffa on tänään pilvessä, Teide-tulivuori pilven päällä.
Alas toiselta puolelta kohti Agulon kaupunkia.
Hyppäsin bussiin Agulossa ja palasin San Sebastianiin.
Kuva bussin ikkunasta. Tässä niemessä on silmiini jotakin komeaa.
Yhteenveto
Vaikka La Gomera on pieni saari, se tarjosi hyvin patikoitavaa 8 päiväksi. Parasta olivat monipuoliset ja huolellisesti ylläpidetyt laadukkaat kävelypolut, joiden verkosto on kattava. Kiittää täytyy myös saaren bussiverkostoa, sillä taksiin ei tarvinnut turvautua kertaakaan. Mahtavia merinäkymiä voi suomalaisena aina kehua. Yksittäisistä nähtävyyksistä voi mainita Roque de Agandon sekä Garajonayn kansallispuiston metsät – jotka eivät kylläkään ole esim. Teiden (Teneriffa) tai Nublon (Gran Canaria) tasoisia, mutta jotain erityistä silti.
Ai niin.
Viimeisellä retkellä otin myös itsestäni juhlakuvan (Agulon kaupungin yläpuolella). Täytin juuri 50 vuotta.
Mikään ei muutu. Reissut jatkuvat.
Tagged: Kanariansaaret, La Gomera, Patikointi
