Negatiivisetkin tulokset on syytä julkaista, kun jotain ahkerasti tutkii. Muuten jää mielikuva, että havaintoja tai onnistumisia on kaikkialla missä liikkuu.
Tarkoitan minihiidenkirnuja, joita olen etsinyt viime viikkoina mm. Stenskäriltä ja Örskäriltä. Tänään 14.9.2013 en hakenut niitä ulkomeren ääreltä, vaan pieniltä lintujen pesimäluodoilta rannikon ja ulompien saarten puolivälissä.
Mutta minihiidenkirnuja ei löytynyt. Saaliina oli tällä kertaa perusjääkausikuvia.
Tobakspungen: ei kuvia.
Långgrundet [karttalinkki]: graniitin ja gneissin seoskiven raidoittama jäätikön tulosuunnan kaunis silokallio.
Vargen [karttalinkki]: uurteinen silokallio osoittaa jäätikön tulosuunnan (=jyräyssuunnan).
Labarten [karttalinkki]: no okei, löytyi tällekin reissulle edes yksi pienen pieni minihiidenkirnun tapainen kolo.
Lilla Labarten: ei kuvia.
Lisäksi hämmästyin Viking Linen aamulaivaa, joka ajoi Kytön pohjoispuolista väylää.
Normaalireitti tuo ei ole. Yleensä isot matkustaja-alukset kulkevat kauempaa.
Laivayhtiön sivujen mukaan kyseessä on 171,5 metriä pitkä M/S Gabriella [Wikipedia] matkalla Maarianhaminasta Helsinkiin. Laitoin kyselyä oudosta reitistä.
Melon noita vesiä toisinaan, esim. Kytöön tai Stenskäriin. Ei ole kiva ajatus joutua väistämään 170-metristä laivaa hitaalla kanootilla…
Tagged: Espoo, Hiidenkirnu, Jääkausi, Kytö, Labarten, Långgrundet, Melonta, Vargen, Viking Line
