Kopsusjoen nousu 15.-17.6.2013

Tämä on artikkeli #1 koskien Kopsus-Suomujoen retkeä 15.-21.6.2013 (osa 2: Suomujokea alas).

Koilliskaira eli Urho Kekkosen kansallispuisto [Wikipedia][Luontoon.fi] on Lapin erämaista tunnetuimpia (kolmas nimi alueelle on Saariselkä). Olen patikoinut siellä kahdesti (viimeksi heinäkuussa 2011) — tällä kertaa Avokanoottiyhdistys lähti sinne melomaan!

Reitti suunniteltiin Lokan tekoaltaan puolelta Kopsusjokea ylös, josta vedenjakajan yli siirryttäisiin Suomujokeen, UKK-puiston suurimmalle virralle. Lopetus tapahtuisi Raja-Jooseppiin. Kopsusjoen kautta mentäisiin siksi, että Suomujoen latvat ovat osa kansallispuistoa eikä sinne voi viedä kanootteja autolla.

En ole tehnyt vedenjakajan ylittäviä melontaretkiä usein. Aiemmat vertailukohteet ovat Repo-Vaskojoki 2011 ja Vietka-Ivalojoki 2012.

6 melojaa + 6 kanoottia. Logistiikkaa jouduttiin tovi miettimään.

Minä ja Henkka tulimme junalla Helsingistä Rovaniemelle (kumikanoottini kulki makuuvaunussa, Henkan 4,6-metrinen kanootti tavaravaunussa). Antti tuli Oulusta (kanootti auton katolla) ja poimi meidät Rovaniemeltä Vuotsoon (Antin kanootti katolla, Henkan kanootti peräkärryssä). Etelästä tuli mukaan 3 hengen autokunta 3 kanoottia katolla (Ripa, Ilkka, Tiina). Kanootit jätettiin melonnan aloituspisteeseen, jonka jälkeen kaksi Rovaniemeltä Antin kyydissä tullutta apuria ajoi molemmat autot Raja-Jooseppiin, jonka jälkeen Antin auton takaisin Rovaniemelle. Etelästä tullut auto ja peräkärry jäivät Raja-Jooseppiin, jotta 4 henkeä ja 5 kanoottia voitaisiin kuljettaa pois (3 kanoottia auton katolla, 2 peräkärryssä). Minä ja Henkka joutuisimme tilaamaan Raja-Joosepista taksin (kumikanoottini taksissa), jonka jälkeen jatko bussilla + junalla etelään (muut palaisivat koteihinsa autolla).

Se suunnittelusta. Sitten retkelle.

Lauantai 15.6.2013

Koska Antti, minä ja Henkka olimme 2 tuntia etelästä tullutta autokuntaa edellä, käytimme ajan hyväksi kipuamalla Sompiojärventien varresta Pyhä-Nattaselle [karttalinkki]. Tunturin päältä aukesi mahtava näkymä Sukkulalammelle sekä lammen takana Terävä-Nattaselle ja Suku-Nattaselle.

Pyhä-Nattasen huipulla on myös autiotupa, jossa kaksi laveria. Ken siinä tahtoo yöpyä, hänen on kannettava vedet mukanaan, sillä tunturin huipulla ei vettä ole.

Pyhä-Nattasen geologia on erikoista. Tunturin huipulla on kivimuureja, jotka näyttävät jonkun muinaisen kulttuurin rakentamilta.

Luonnon muovaamia nuo 5-metriset seinämät silti ovat. Pyhä-Nattanen on oikein osuva nimi tälle tunturille, jonka huippua lienevät myös muinaiset asukkaat hämmästelleet ja kunnioittaneet.

Sitten melomaan. Lähtöpisteemme oli Nattushaara-nimisen joen varsi, joka oli 300 metriä Sompiojärventieltä pohjoiseen [karttalinkki]. Alkuvalmisteluja.

Pääsimme liikkeelle klo 19 auringon paistaessa. Varsinaisen aloituskohdan kuva on aivan artikkelin alussa.

Heti panimme merkille pari seikkaa. Vesi on kirkasta kuin mikä ja hyttysiä on suon ympäröimällä Kopsusjoella hitosti. Hyttysten takia tänne olisi ollut viisaampaa lähteä pari viikkoa aiemmin (ennen hyttysten kuoriutumista), mutta minkäs teet. Moni meistä kompensoi pulman käyttämällä erilaisia hyttysverkkoja meloessa.

Nattushaara yhtyi Kopsusjokeen 2,5 km jälkeen. Lähdimme nousemaan Kopsusjokea. Ripa nousi sauvomalla (myös Ilkka sauvoi, muut meloivat).

Kopsusjoki virtasi vastaan tasaisella 2-3 km/h vauhdilla. Joessa ei ole suvantoja. On siis melottava aktiivisesti koko ajan, jotta kanootti pysyy liikkeessä eikä jää paikoilleen saati valu joen mukana alavirtaan.

Kelpo leiripaikka löytyi mäntykankaalta kivuttuamme Kopsusjokea 3,5 km [karttalinkki]. Iltapalaa ja erilaisia hyttysverkkoja.

Ai niin mulla on hyttysverkko… Tämä huudahdus kuultiin useasti, kun retkeläiset sottasivat hyttysverkkonsa yrittäessään syödä ruokaa verkon läpi. Minä noudatin vanhaa syöntikikkaa = kävelin lusikoidessani ympyrää, jotta hyttyset pysyisivät selän takana.

Sunnuntai 16.6.2013

Kopsusjoen nousu jatkui tasaisessa vastavirrassa. Vaihtelua toivat ajoittaiset näkymät Terävä- ja Suku-Nattaselle.

Myös näköyhteys Sokostille eli Koilliskairan korkeimmalle tunturille saatiin. Sokostilla on Soneran linkkimasto, joten Henkka pääsi vanhana suunnistajana lukemaan Jukolan viestin tulokset.

Vaihtelua toi myös kimmeltävän joen pohjan tarkkailu: keltaista hienoa hiekkaa, pieniä kiviä, tummanpuhuvia vikkeliä kaloja, vihreitä kasveja kirkkaassa virrassa.

Ja mutkat. Ne ovat joskus tiukkoja.

Päiväkahveillekin oli aikaa. Ripa juhlisti 50-vuotissynttäreitä tekemällä mansikkakakun. Nam ja kiitos!

Iltaa kohden Kopsusjoen virta kiihtyi ollen 3-5 km/h. Ei ollut järkeä meloa noin kiivasta virtaa vastaan joten siirryttiin uittamiseen eli liinaamiseen. Kiinnitin narut kanootin keulaan ja perään. Lähdin tarpomaan joen vartta. Samoin tekivät Ilkka ja Henkka. Sen sijaan Antti, Ripa ja Tiina kiinnittivät kanoottinsa letkaksi ja uittivat yhdessä.

Letkauitto on tehokasta. Pian letka ohitti minut. Jos joku haluaa kokeilla menetelmää:

Ensimmäisestä kanootista naru lähtee alhaalta pohjasta. Narun pituus vähintään 10 metriä, jotta sen voi helposti ojentaa jokeen nojaavan puun ali toiselle vetäjälle tai tarvittaessa heittää vaikka joen yli.
Kiinnitä seuraavat kanootit lyhyillä 20-30 cm naruilla toisiinsa.
Takana tulevia kanootteja ohjaillaan sauvalla, jonka pituus 4-5 metriä.

Kaiken kaikkiaan käytimme viittä eri tapaa nousta jokea. Kokosin niistä videon (filmi on paikoin heikkolaatuinen, pahoittelen).

Vielä menetelmästä numero 3 = joen nousu tasatyönnöllä = kahdella melalla sauvominen istuma-asennossa. En ollut ennen kokeillut tätä, mutta se tuli tarpeeseen, kun virta puski ajoittain vastaan yli 3 km/h. Kun koordinaatio on kohdallaan, menetelmä on nopea mutta toisaalta kuluttava. Kädet ovat epäergonomisessa asennossa ja melatkin voivat hajota, jos pohjassa on kiviä. Silti tasatyöntö toimii: sillä voi nousta ylös 20-metrisen 5 km/h virtaavan kosken nousematta kanootista pois. Suosittelen kokeilemaan.

Sunnuntai-illaksi saimme niskaamme ajoittain rankkaa sadetta. Iltakokkaukset tehtiin louekankaan alla leirissä numero 2 [karttalinkki].

Maanantai 17.6.2013

Kun olimme eilen todenneet letkauiton tehokkaaksi, nyt tehtiin kaksi 3 kanootin letkaa.

Tällä lailla noustiin Kopsusjoen viimeiset kilometrit.

Letkauiton toinen etu… minulla ei ole vedenpitäviä housuja, joten olin tähän asti joutunut melomaan kappaleen matkaa, jos tarvitsi uittaa hankalasti joen päällä roikkuvan puun ali tai vaihtaa joen puolta. Nyt toiset tekivät sen puolestani.

Yhteensä 25 km nousun jälkeen saavutettiin Kopsusjärvi. Meloin järven ympäri. Alla nousureittimme satelliittikuvan päällä (keltainen on melontaa, punainen kamojen siirtoa vedenjakajan yli).

Lappi on kaunis satelliittikuvassakin!

Nattaset Kopsusjärven yllä.

Kopsusjärven törmällä on kelpo tulipaikka [karttalinkki].

Söimme ja pakkasimme kamat uudestaan, sillä nyt seurasi vedenjakajan ylitys. Alla olevan kuvan minusta otti Tiina Kujansuu.

Vedenjakaja pitäisi voida ylittää kahdella kantokeikalla: ensin kanootti, sitten kaikki muut leiritavarat (tai toisinpäin). Jos joutuu jakamaan varusteitaan useampaan erään, aikaa menee enemmän.

Tämä kantourakka oli tavallista rankempi, sillä Kopsusjärven ja Suomujoen välinen maasto on mäkistä ja rikkonaista. Helpoimmallakin polulla kuljetaan ylös ja alas monesti. Laitoimme välitavoitteeksi nousta Kopsusnokille [karttalinkki], johon asti kertyy 150 nousumetriä.

Eivät kaikki onnistuneet tavaroiden jaossa järkeviin kuormiin. Kun olin kantanut omat varusteeni, ryhdyin kantamaan muiden tavaroita. Myös Henkalla riitti energiaa muiden auttamiseen.

Kello oli yli 18, kun kaikki olivat varusteineen Kopsusnokkien huipulla. Totesimme, että emme ehdi tänään Suomujoelle. Välitavoitteeksi otettiin pieni puro, jonne tavarat siirrettiin alamäkeen, ja johon leiri pystytettiin [karttalinkki].